Olin perjantaina ystäväni kanssa pitkästä aikaa bilettämässä. Kaikilla miehillä tuntui hormonit hyrräävän ylikierroksella ja he tuntuivat olevan kiimaisia kuin teinipojat konsanaan. Kyllähän miehet tulevat iskemään minua aina silloin tällöin, mutta nyt kaikki tuntuivat haluavan pokata minut.
Olimme Cuba-nimisessä ravintolassa, johon emme meinanneet ikämme perusteella päästä sisään. Heilutettuani seksikkäästi latinotyylistä mekkoani pokeille, pääsimme sisään. En yleensä perusta mistään jonojen ohi-, lahjotaan pokekonsteista, mutta hetken mielijohteesta päätin käyttää naisellista viettelyvoimaani.
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa melko kauan ja olin unohtanut miten miehet käyttäytyvätkään viihteellä. Kuvioon kuuluu aina ulkomaalaiset miehet, tällä kertaa kaksi noin kolmekymppistä romanialaismiestä silmänvinkkauksineen.
Havaitsin myös sinkuille takuu varman keinon saada ainakin seksi seuraa. Odottelin ystävääni Mannerheimintiellä Apollon edessä. Seistessäni siinä yksin, tuli melkein joka toinen mies pokailemaan minua mitä älyttömemmillä pokaus repliikeillä kuten " Oletpas sinä liika jollekkin, jota odotat". Sitten ennen kuulumaton pokaus repliikki: " Sinulla on Lady Gaga silmät". No, pisteet ainakin pokauksen nykyaikaistamisesta.
Hävyttömintä oli miehet, jotka sinnikkäästi jatkoivat pokailua vaikka ilmoitin selkeästi olevani onnellisesti varattu. Miten ei voi mennä jakeluun? Eikö heillä ole mitään häpyä vai ovatko he kerta kaikkiaan niin epätoivoisia, että pakko vain saada.
Jatkan illan tapahtumista myöhemmin, nyt sinkkuelämää 2 pyörimään ja lisää draamaa, miehiä, seksiä ja kaikkea yhtä mukavaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.